jotta sisäänpääsy ja ulospääsy ottaisivat toisiaan kädestä
jotta hiljaisuuden musiikki nousisi tyhjyyden ylle
jotta kosketus muuttuisi äkkiä painavaksi:
mikään ei mene tasan
jotta runo ei tietäisi missä seuraavassa lauseessa herää
jotta sinetöity aika kaivautuisi poterostaan esiin
jotta latvat haistaisivat pilvien vapautta:
mikään ei mene tasan
jotta matala nauru heilahtaisi helähtäväksi lähteeksi
jotta juuret tanssittaisivat sateen taivasta kohti
jotta salama arpoisi hellän kosketuksen:
mikään ei mene tasan
jotta viivähtävät hetket poraisivat uusia tunneleita
jotta näkymätön näyttäytyisi heijastuksessa
jotta varma käsi tietäisi hapuilevansa:
mikään ei mene tasan
jotta kalloja ei tarvitsisi liimata vuoren kokoisiksi
jotta ympyrä leijuisi venyäkseen spiraaliksi
jotta seinän kaiku hiipuisi vapauteen:
mikään ei mene tasan
jotta särkyneiden sydämien kauppa avaisi ovensa
jotta kivi maistaisi jälleen magman matkaa
jotta kuulisit ainoan tuoksun:
mikään ei mene tasan
-
-
hens’ eggs1 päivä sitten
-
-
Mutta miten kävi Biafran4 päivää sitten
-
-
Kello on siirtynyt haudan suulta3 viikkoa sitten
-
Mirkka Rekola I on Vuoden tiedekirja 20234 viikkoa sitten
-
Jorge Semprúnista ja tutkimus tekoälyn kirjallisuustietoisuudesta2 kuukautta sitten
-
Itsetuhon kestävöinti: (an)arkiston poetiikkaa7 kuukautta sitten
-
-
-
-
Elämä nielee elämää1 vuosi sitten
-
Yövieras 61 vuosi sitten
-
-
VAATIMATON2 vuotta sitten
-
-
Pimeä aika - myyttiä myytin päälle2 vuotta sitten
-
-
The World’s Greatest Blackjack Book4 vuotta sitten
-
-
Giovanniby Fatimah Asghar5 vuotta sitten
-
easy methods to Be good at Essay composing6 vuotta sitten
-
Multilingual Poetry Jam6 vuotta sitten
-
Leposykkeestä6 vuotta sitten
-
Blade Runner - 35 vuotta myöhemmin6 vuotta sitten
-
Kiirastorstain polku7 vuotta sitten
-
Yhdellä sanalla - InterNaPwoWriMo10 (1.4. - 3.4.2017)7 vuotta sitten
-
Vastaanottoa7 vuotta sitten
-
Heleyteen7 vuotta sitten
-
Feromonienhoitaja7 vuotta sitten
-
Osoitteenmuutos / A change of address8 vuotta sitten
-
168 vuotta sitten
-
Tanskalaisen dekkarin parhautta: Q-osasto8 vuotta sitten
-
-
nyljetyt ajatukset8 vuotta sitten
-
Prediksi Elche vs Real Sociedad 21 April 20159 vuotta sitten
-
-
Supersäikeet9 vuotta sitten
-
Loppu/muutto10 vuotta sitten
-
-
-
polku15 vuotta sitten
28. syyskuuta 2013
jotta näkymätön näyttäytyisi heijastuksessa
26. syyskuuta 2013
saksittua (mickwitz)
Jos tulee paikalle omien työkalujensa ja menetelmiensä kanssa ja koettaa soveltaa niitä outoon ja erilaiseen, kohtaamisista tulee harvemmin antoisia (- -) Mutta jos tajuaa kuinka rajoittunut väistämättä itse on ja pääsee siitä yli, voi kohtaamisesta muodostua onnistunut. Outo saa näkemään tarkemmin, saa näkemään erilaisen aidosti erilaisena – ei samana: ei siis runoutena josta jo tiesin mitä se on. Ja on kiehtovaa olla aidosti ymmärtämättä, jättää soveltamatta omia valmiita tulkintamallejaan siihen mikä on vierasta, asettua sen sijaan alttiiksi erilaisuudelle. Ja oikeastaan juuri siitähän on kysymys: runo on vieras esine.
Jyrkän ensireaktion jälkeen juuri reaktioni jyrkkyys ja siihen liittyvä ymmärtämättömyyteni sai minut kyseenalaistamaan oman runouskäsitykseni: ”Jos kerran olen niin ärhäkkä tässä asiassa, sen täytyy olla jotain tärkeää.” Vieraus auttoi näkemään rajoittuneisuutta oman poetiikan ja oman kulttuuripiirin runouskäsityksissä. Ja sillä tavoin tajusin, että se mitä itse olin tekemässä, oli myös paikallista ja sillä oli omat rajat – rajat, jotka olivat jääneet kaikessa itsestäänselvyydessä enemmän tai vähemmän näkymättömiksi.
Jyrkän ensireaktion jälkeen juuri reaktioni jyrkkyys ja siihen liittyvä ymmärtämättömyyteni sai minut kyseenalaistamaan oman runouskäsitykseni: ”Jos kerran olen niin ärhäkkä tässä asiassa, sen täytyy olla jotain tärkeää.” Vieraus auttoi näkemään rajoittuneisuutta oman poetiikan ja oman kulttuuripiirin runouskäsityksissä. Ja sillä tavoin tajusin, että se mitä itse olin tekemässä, oli myös paikallista ja sillä oli omat rajat – rajat, jotka olivat jääneet kaikessa itsestäänselvyydessä enemmän tai vähemmän näkymättömiksi.
21. syyskuuta 2013
entä olemmeko oikeita henkilöitä
IX
entä olemmeko oikeita henkilöitä toistemme avaimia säilyttämään? kristus syntyi noin vuonna neljä ennen kristuksen syntymää syntyessäni olin sininen ja sanaton, lopulta sain sanottua
sen mihin olen sanoja hakenut jo pidempään: sankarihaudoista huutava marttyyrien veri velvoittaa meitä! aivokuvaus paljasti verenvuotoa ja turvotusta aivojen etuosassa mutta esiintyjän keho voi konkreettisesti aistittavana vastustaa illuusiota joka saa moneuden siirtymään toiseen moneuteen, nyt on hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa mutta miten kokemus voidaan yhdistää kuulijan aikaisempaan kokemukseen?
voi hyvää päivää, nykyinen runoilijasukupolvi suoltaa pelkkää paskaa heidän vakavat, murheelliset kasvonsa tämän syksyn satoa voi kuvailla sanoilla erittäin runsas tai harvinaisen heikko riippuen siitä missä päin on sattunut liikkumaan sattumukset on jollain tavoin hämmentäneet, pelottaneet tai naurattaneet tällöin sinulla on tarkka tieto siitä missä olet ja voit liikkua polkua nopeammin polku kiemurtelee nyt jyrkästi ylöspäin, männikön takana kimaltaa lampi kaikki kiertyi hajamielisyyteen jonka muistin myöhemmin harmaana
entä olemmeko oikeita henkilöitä toistemme avaimia säilyttämään? kristus syntyi noin vuonna neljä ennen kristuksen syntymää syntyessäni olin sininen ja sanaton, lopulta sain sanottua
sen mihin olen sanoja hakenut jo pidempään: sankarihaudoista huutava marttyyrien veri velvoittaa meitä! aivokuvaus paljasti verenvuotoa ja turvotusta aivojen etuosassa mutta esiintyjän keho voi konkreettisesti aistittavana vastustaa illuusiota joka saa moneuden siirtymään toiseen moneuteen, nyt on hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa mutta miten kokemus voidaan yhdistää kuulijan aikaisempaan kokemukseen?
voi hyvää päivää, nykyinen runoilijasukupolvi suoltaa pelkkää paskaa heidän vakavat, murheelliset kasvonsa tämän syksyn satoa voi kuvailla sanoilla erittäin runsas tai harvinaisen heikko riippuen siitä missä päin on sattunut liikkumaan sattumukset on jollain tavoin hämmentäneet, pelottaneet tai naurattaneet tällöin sinulla on tarkka tieto siitä missä olet ja voit liikkua polkua nopeammin polku kiemurtelee nyt jyrkästi ylöspäin, männikön takana kimaltaa lampi kaikki kiertyi hajamielisyyteen jonka muistin myöhemmin harmaana
16. syyskuuta 2013
kuuskajaskari
Jyrki Pellisen toinen runokokoelma Kuuskajaskari ilmestyi 1964. Pellistä on luonnehdittu modernismin klassikoksi, mutta ainakin tässä teoksessa hänen runoutensa kaihtaa ismejä. Kirja osoittaa nimellään Rauman edustan saareen, joka tekstimassastakin löytyy. Kyse voi olla henkilökohtaisesta kokemuksesta, pelkästä yksityiskohdasta tai luontoon kiinnittymisestä, mutta vaihtoehdot tuntuvat toisarvoisilta. Nimi on nimi on nimi, tai sitten jopa ”ihminen on saari”. Kallistun viimeisimpään vaihtoehtoon, kuten tekstistäni tuonnempana voi päätellä. Jo esikoisteoksessa oli muutamia proosarunoja, mutta Kuuskajaskaria voi sanoa proosarunokokoelmaksi, vaikka seassa jokunen säemuotoinen teksti onkin. Suomalaisen runouden 1960-lukua tarkastellessa tuleekin ihmetelleeksi niitä äänenpainoja, joiden mukaan tyylilaji olisi meikäläisittäin ikään kuin keksitty vasta 2000-luvulla.
Pellisen vahvuus on suodattaa maailma pidäkkeettömästi muistin sirpaleiseksi mosaiikiksi. Hänen tapansa kirjoittaa saattaa olla kirjoittajalleen helppoa, mutta lukijalta se vaatii jo enemmän. On hieman hämmästyttävää, että anhavalaisesta tiivistetystä selkeydestä kauas karkaava ilmaisu on julkaistu juuri Otavalla. Pellinen kirjoittaa kielen konventioita rikkovaa tajunnanvirtaa, jossa tahtipuikkoa heiluttaa Pelliseksi miellettävä sumuinen, pirstaleinen ja hahmoton minä-subjekti, jonka ääriviivat piirtyvät kokemuksellisuuden avulla. Toisiinsa sekoittuvat tilanne- ja muistikuvat sekä itsereflektiiviset havainnot luovat impressionistisen läsnäolon tunteen ja tilallisuuden jatkumon, jossa kaikki aika tapahtuu tässä ja nyt. Varsinaista yksilöityä teemaa ei ole, ellei sellaisena pidä poetiikan rakentumista muistin, ajan ja identiteetin varaan. Näistä viimeisin voisi tarkoittaa yksilön pyrkimystä kielen avulla vapautumiseen, kohti omaa riippumatonta minuutta. Ilmaisua luonnehtisin pysähtymättömäksi monivalottuneiden valokuvien virraksi. Pellinen onkin sanonut kirjoittavansa kuvin.
Pellisen vahvuus on suodattaa maailma pidäkkeettömästi muistin sirpaleiseksi mosaiikiksi. Hänen tapansa kirjoittaa saattaa olla kirjoittajalleen helppoa, mutta lukijalta se vaatii jo enemmän. On hieman hämmästyttävää, että anhavalaisesta tiivistetystä selkeydestä kauas karkaava ilmaisu on julkaistu juuri Otavalla. Pellinen kirjoittaa kielen konventioita rikkovaa tajunnanvirtaa, jossa tahtipuikkoa heiluttaa Pelliseksi miellettävä sumuinen, pirstaleinen ja hahmoton minä-subjekti, jonka ääriviivat piirtyvät kokemuksellisuuden avulla. Toisiinsa sekoittuvat tilanne- ja muistikuvat sekä itsereflektiiviset havainnot luovat impressionistisen läsnäolon tunteen ja tilallisuuden jatkumon, jossa kaikki aika tapahtuu tässä ja nyt. Varsinaista yksilöityä teemaa ei ole, ellei sellaisena pidä poetiikan rakentumista muistin, ajan ja identiteetin varaan. Näistä viimeisin voisi tarkoittaa yksilön pyrkimystä kielen avulla vapautumiseen, kohti omaa riippumatonta minuutta. Ilmaisua luonnehtisin pysähtymättömäksi monivalottuneiden valokuvien virraksi. Pellinen onkin sanonut kirjoittavansa kuvin.
10. syyskuuta 2013
se mielemme autio ranta
XII
se mielemme autio ranta jossa päämme painettiin hiekkaan
mutta ehkä oli jokin salaisuus, jokin alkukantainen säteily
joka kuiskauksen lailla hiipi keskuudessamme
sillä koneesta jäi jäljelle vain muutama ruuvi kämmenelle
ajatus atomin väsymättömästä rakenteesta, hiukkaset
ajoivat toisiaan takaa, samurain varjo unikkopelloilla
ja tuuli puhalsi pressuun hengen, babylonialaisen nenän
tuulen säveliin minä uskon, uskon pahaan äitipuoleen
ja myrkkyomenaan, vaivun lattialle ja etsin itseäni sängyn alta
itse näytti vieraalta ja syrjityltä, se muisti puron
joka hyväili tytön paljaita sääriä: aika ei anna anteeksi
kyllä, on mahdollista nähdä yön tähtimatojen kimallus
on mahdollista lentää unen peilin läpi, syleillä leijonaa
joen huomassa jännittävän odotuksen hämmennyksessä
8. syyskuuta 2013
assimilation n:o 2
The edge doesn’t exist. Everything bows.
In the night wind twirls mill blades
stones grind emptiness.
Ships plow the sea
wrecks of base have new residents.
Fiercely moves under the eyelids
those fast fish.
The boundaries are fake.
Even your dam will break.
I’m the black hole
sucking the world
where the three streams are struggling.
5. syyskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)