s 35

rakkauslesti

sielubidee

elelinkaari

muistin kaiteet

luoletus

palkanan saitsija

ristintienristeys

ja hämärästä kaikki alkoi

kerran sattui eräs assosiatiivinen vahinko:
yksinäisyys avaa paidannappeja, otollisen valaistuksen heijastuksia
sateinen taksi, hetkellinen irtautuminen kaikista langoista
jotka sitovat jotakin, perimmäisiä vastauksia: puhtain muoto,
tämän jälkeen käännyn takaisin

mitä minulla nyt oli? mikä minulla on?
tunnetko tajunnan kankaalla, vieraantumisen pakotiet
hulluista puista ja juopunut horisontti joka painaa kämmenet mutaan
kunnes oppii kävelemään, vielä minä muistan jäätyvän silmän näyt
syvälle menevää tähtipölyä ja suuria tunteita

oliko se oikein? onko sillä väliä?
näissä raameissa kiipeän kapeita suoniasi, yhteinen hikivirta
ja muuta ajanhukkaa, muistutan ainaista unta joen rannalla, muotojen
toinen muoto: en ole täällä juuri nyt kuten teitä varten, heikkona lihaan
kaaduin kohti onnea, maissilastuja ja lähiörakkautta, pilkahduksia savuisesta kahvilasta:

kuvittele tansseja avuttomille, suonenvetoja, suloinen syvyys & uutisia unettomille
en aio katua lehtien tavoittelua synkästä valosta
en aio katua monologia terassilla, lonkerohuojuntaa vedessä
nyt on aikaa, kylkiluut ja eräs syvänne, tämä ilta ei jää historiaan
mielessä oli litisevä kevät ja tikkaat jumalalle

jos pitää palata takaisin, ehkä katsoin kuolleesta kulmasta
kai se oli päätepysäkki tai helvetin huono siirto,
se mitä tarvitsemme on täällä, raskauttavien asianhaarojen välähdys:
särkynyt täyttymys / hidas hätkähdys / hauras ymmärrys

ebentuuri

Hän kuunteli lumoutuneena, ei, hän katseli. Poika vaikutti huolettoman keskittyneeltä ja soitti koko vartalollaan, pitkät sormet tanssivat koskettimilla, Chopinin preludit soljuivat ilmassa kirkkaina ja täsmällisinä. Hän pani merkille että poika vilkaisi vain kerran ohimennen nuotteja. ”Vivace”, kultaseni, ”con fuoco, muista että herkkyyteen kuuluu intohimoa”. Vaikka mitäpä hän voisi pojalle enää opettaa. Hän oli sonnustautunut vihreään, avokaulaiseen ja kukkakuvioiseen raion-mekkoon, silmäluomissa samaa sävyä, huulissa pinkkiä. Hän tunsi itsensä nuoreksi.

Oikein hienoa, hän kuuli sanovansa, otetaanko seuraavaksi Schubertin Wanderer fantasia, jaksatko sinä? Poika nyökkäsi ja katsoi suoraan silmiin. Olemus oli äkkiä itsevarma, jopa hivenen röyhkeä? Poika kääntyi takaisin, piti käsiään pitkään ja teatraalisesti koskettimien yllä ja alkoi soittaa. Miten hän rakastikaan näitä kromaattisia vaihdoksia, sävelet tuntuivat iskostuvan raajojen kautta yhä syvemmälle häneen, jotain hyvin pakottavaa ja samalla vapauttavaa. Väkevää ja kiusoittelevaa, hän saattoi miltei nähdä Franz Peterin lied-liehittärien ympäröimänä. Hän asetti kätensä hennosti pojan olkapäälle. Sävelten välistä pidempää taukoa tuskin huomasi.