sanaston parnasso ja tanssiva gummerus

Yksi kulttuurilehtiemme kummajainen on Parnasso. Sanavalinnalla tarkoitan lähinnä sitä, että julkaisu on aikakausilehdeksi lilliputti ja kulttuurilehdeksi jättiläinen. Jälkimmäiseen osastoon luettuna lehdellä on varsin kunnioitettava 7000:n kappaleen levikki, josta kiinnipitäminen vaatinee jonkinlaista tasapainoilua viihteellis-kaupallisuuden ja kirjallisuuden syvällisten merkitysten välillä. Tämän taidon edesmennut Jarmo Papinniemi kaiketi hallitsi, vaikka lehden satunnaisena lukijana en asiaa voikaan vahvistaa. Uuden päätoimittajan julkista hakua en ole missään huomannut, mutta pätevistä ja sopivista ehdokkaista ei liene pulaa. Vielä pari viikkoa sitten leikittelin ajatuksella että saattaisimme nähdä Parnasson historian ensimmäisen naispuolisen päätoimittajan, sillä edellytyksellä että Otavamedialla olisi rohkeutta panostaa, jopa levikin kustannuksella – voisiko sanoa – kirjallisuudellisuuteen. Vaikka edellisellä lauseella ei katetta olisikaan, sitä edeltävä lause voi toki toteutua. En kuitenkaan jaksa enää uskoa siihen, että tuo henkilö olisi Maaria Pääjärvi.