Seinien läpi kulkeminen sattuu, se tekee kipeää, ajattelin kattaessani pöytää. Laitan koiven mikroon ja Kariniemen jyväbroileri juoksee viimeiset kierroksensa, juoksee pöytään kokeakseen valaistumisen ennen tuomiota. Käyn kanan lihalle, ehkä minuun tarttuu hiven viimeisten hetkien haikeutta? Mutta sentimentaalisuus ei asuta tätä taloa, koetan noudattaa järkeni valoa. Ja kuten eräs Einstein aikoinaan sanoi, ihminen on luonut elämisen puitteet sellaiseksi joihin hän ei evoluutionsa puolesta ole valmis. Mutta samat lait pätevät yhä, miljoonien vuosien harjoitus tekee mestarin vaikkei mestari sitä tiedä, vaistot ja selviytyminen, adrenaliini dopamiini endorfiini feromoni, miten rullaa Nietzschen maailma? Miten maailma rullaa? Rullaa energia materia antimateria samaan olemisen muotoon ja pois, että on matkaa molekyylien maailmaan, että seinän läpi todella voi kävellä, että sukupolvesta toiseen hymähdetään edellisten tietämättömyydelle. Ja että Jokin liikkuu vaivattomasti tasolta toiselle, pienet sähköiset madot sihisevät ja kihisevät ja kohisevat, että Jokin vedostaa ihmismieltä uudestaan ja uudestaan, että vedokset menevät päällekkäin, kerros kerroksittain toistensa kanssa lomittain, että joku puhaltaa saviseen astiaan epätoivoisesti henkeä mutta Jokin siirtää sen pimeään huoneeseen negatiiviksi. Valoa on käytettävä taiten, maailmassa on liikaa valoa, liika valo häikäisee ja hämmentää. Mutta nämä ovat käsitteitä ja kiellettyjä asioita, sillä asiat hahmotetaan konkretian ja tekemisen kautta. Ja minuuteni on abstrakti olio joka imettää itseään omalla olemassaolollaan. Enkä minä en nyt pysty kävelemään seinän läpi, sillä päätäni särkee teräksen ja betonin muisto, jomottaa monien huoneiden paino.
TuliSavuNet 2007
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti