saksittua (eliot)

"...hän seuraa samanaikaisesti monia rinnakkaisia aiheita, irroittaa runokuvat itsenäisiksi aineosiksi, luopuu runon yhtenäisestä loogillisesta 'juonesta', katkaisee yhden aiheen äkkiä poikki ja siirtyy toiseen. Hänen päämääränään on koko ajan monikerroksellisuus, orkestraalisuus; hän haluaa herättää samanaikaisesti mahdollisimman monta vaikutelmaa ja tehdä lukijan runoelämyksen kolmiulotteiseksi, monisärmäiseksi. Hän suorittaa rohkeita näkökulmanmuutoksia ja rakentaa runonsa usein sinfonisesti, rinnakkais- ja kontrastivaikutelmien varaan, hän yllättää lukijan äkillisillä siirtymillään ja eriskummallisilla runokuvillaan; hän ei koskaan selitä lähemmin tarkoituksiaan, vaan tyytyy ainoastaan viittaamaan lukijalle pääsuunnan."

Peilien viidakossa, T. S. Eliotin runouden tarkastelua
Kai Laitinen 1949 *

Sikäli mikäli allekirjoittaa tämän Laitisen arvion Eliotin tuotannosta, herää seuraavanlaisia kysymyksiä:
1. Missä määrin (modernistiset) runoilijamme 50- ja 60-luvuilla ovat pyrkineet/onnistuneet toteuttamaan tällaista maailmaa? **
2. Tukahdittiko anhavalainen imagismi itämaisine puhtaine kuvineen modernistisessa runossa piilevän vapaan ilmaisun? ***
3. Mitä ja miksi tapahtui suomalaiselle runolle 1970- ja 80-luvuilla?
3. Onko käsite "objektiivinen korrelaatti" mahdollisesti väärinymmärretty (kavennettu) ja voisiko se olla enemmän suomalaisen proosan (klapiproosa) kuin runon ongelma?
4. Jos vastaus kohdassa 1 on rikkaasti ja monipuolisesti, niin onko tämä ulottuvuus täysin kadonnut myöhempinä aikoina?
5. Eikö ns. kevytmodernismia **** (lanseeraus Maaria Pääjärvi) - jos sillä tarkoitetaan 2000-luvun modernistista runoutta - pitäisi tarkastella ensisijaisesti edeltävän kolmen vuosikymmenen kuin "mestarirunoilijoidemme" runoutta vasten? Olisiko tällaisella määritelmällä jotain sisältöään suurempi tavoite?
6. Eikö osa "uudesta" tahi "kokeellisesta" runostamme pyri juuri tuohon Laitisen määritelmään? (kääntäen voisi kysyä ketkä "modernisteista" pyrkivät?)
7. Tämä ei ole kysymys - näkisin että moni 2000-luvun runoilija hakeutuu ilmaisussaan (toistaiseksi) määrittelemättömään suuntaan, omaansa, pois lokeroista ja poteroista.


* oletan esseen ilmestyneen jo Aution maan ensimmäisessä painoksessa, lainaus teoksen 3. painoksesta 1988
** luen suuren osan 60-lukulaisista modernismin haarautuvaan jatkumoon, poislukien muutamat Väinö Kirstinän ja Kari Aronpuron teokset
*** mielestäni modernismi sallii melko vapaan ja monipuolisen ilmaisun (anhavalaisuuteen verrattuna)
**** minulle on jäänyt epäselväksi, ketkä modernismin nykyrunoilijoista EIVÄT kuulu tähän määritelmään