aamulla varhain käyn tyhjään

Aamulla varhain käyn tyhjään metroon, jota pimeys saartaa.
Sukellamme tunneliin. Asemia ei ole
tai ne ovat kadonneet muistista.
Graniitin stroboskooppinen välke, miljoonien vuosien paino.
Rouva Fortuna istuu vastapäätä, hänen herkkä matala naurunsa.
Matkustaminen on pakoa paikasta F paikkaan C:
sorites, con anima, tilat ja maisemat huijaavat meitä.

spekulaatio n:o 4

Tuuliset, kosteat saarnet, laho aita kuusia vasten.
Pitkään sai sadetta odottaa, olen uskollinen paheilleni.

Kuuletko hyminää, aistitko kaipuuta Pangaiaan.
Raotat kultaista lipasta, mikrobit etenee kuin tuuli.

Laajentuneen tietoisuuden häiriöissä ydintietoisuus säilyy,
sanoo Damasio ja taas kuulin äänen:
sielun värinä parantaa vaurioituneen kudoksen.

Mutta haikeina katsovat kuolleet meitä
jotka haikeina kannamme merkkiä otsassa.
(kaikki virtaa ohitsesi, kimeänä ja sotkuisena)

Motmot 2001

sinulla on kaksi varjoa

Sinulla on kaksi varjoa mutta vain yksi aurinko.
Kauan jatkunut helle tekee eläimet levottomiksi
ja pilvien hermot kutittavat aivoja.
Pöly tuoksuu mielessäsi pitkään.

Sateen jälkeen voi tanssia kallioilla, rakastaa,
tuntea salamat yhä kuin trooppisen laivan, kuin toinen
varjosi keinuisi pois vaikka se on mahdotonta.
Mikään ei ole mahdotonta.

viestintää ja propagandaa

Apinat kommunikoivat elein, ilmein sekä äännähdysten sävyillä ja rytmillä. Entä tulevatko apinat väärinymmärretyksi? Epäilen. Ei siis ihme, että ihmisten - eli karkeasti ottaen pitkälle kehittyneiden apinoiden - välisestä välittömästä vuorovaikutuksesta suurin osa on nonverbaalista viestintää. Kommunikaatiokatkokset syntynevät usein juuri sanallisen ja ei-sanallisen ilmaisun välisestä ristiriidasta sekä kyvyttömyydestä ilmaista itseään sanoin juuri siten kuin on tarkoittanut. Unohtaa ei tietysti sovi kemioiden hankausta ja pahansuopuuttakaan, mutta ne taitavat olla ihmiseläimeen sisäänkirjoitettua ja toisaalta helpommin tunnistettavissakin.

Kun sanallinen ilmaisumme sai kirjalliset ulottuvuudet - melko äskettäin evoluution mittakaavassa - ei siis ollut mikään ihme, että kommunikointivaikeudet kasvoivat. Luku- ja kirjoitustaito kun on reippaasti enemmän mitä peruskoulun pohjalta voisi olettaa. Joskus tulee suorastaan ihmeteltyä että tällaisissa olosuhteissa on syntynyt kirjallisuutta. Väärinymmärryksiä enemmän kitkaa lienee kuitenkin syntynyt elämänkatsomusten ja suvaitsemattomuuden pyörteissä, sillä onhan kerta kaikkiaan mahdotonta ja väärin, että joku saa kirjoittaa jotain sellaista mitä ei voi ymmärtää ja/tai mikä saattaa olla vahingoksi muille (tai peräti täysin hyödytöntä, sillä onhan vähintäänkin oikeutettua vaatia että jokainen on omassa kustannuspaikassaan tehokas ja taloudellinen). Tämä koskee tietysti muutakin kirjoittamista kuin kirjallisuutta. Ja taidetta ylipäätään. Taiteen syvin olemus on kuitenkin viestinnässä, myös silloin kun sen vastaanottaminen tuntuu mahdottomalta. Miksi siis sulkea vastaanottamisen ilo muilta, vaikka harvoiltakin, jos taideteos ei vastaa omaa näkemystä? Miksemme voi antaa kaikkien kukkien kukkia?

ylös alas, ylös alas

     Ylös alas, ylös alas, reelinki ohi viimeisen saaren.
Vasta merellä tiedät mitä tuuli on, se tanssittaa
          tukkaa ja takkeja, 20 m/s ankaraa tanssia allegro molto.
               mare nostrum, kapteeni hymyilee, mönstraus kävi hyvin
                    Merta täytyy katsoa silmästä silmään,
     meri on todellinen äiti. Kun tyrskyt vyöryvät,
kun vaahtopäät raivoavat (kuin loputonta rakastelua)
seilimaakari tänne, liikki repeilee, mesaani paukkuu, prassiin kiinni hoi!
          - Ja hän, joka päättää elävistä ja kuolleista
tähtää armonsa sinne tänne hylyn ympärille,

tien päällä, 2. viikko

Maanantai 4.5
Kiertueen toinen viikko alkoi Helsingistä, heti aamusta Kallion ilmaisutaidon lukiosta. Kirjoittajalinjalaisia oli paikalla vähän, mutta he kuuntelivat sitäkin tarkemmin ja esittivät myös aktiivisesti kysymyksiä. Matkaan lähtijöitä oli Johanna Venho, Arja Kuisma, Tomi Kontio, Jouni Inkala ja Tommi Parkko (ja minä itse), mutta kaikki eivät tainneet ehtiä vielä tuolle keikalle. Koulun sapuskat (taas se puhuu ruuasta!) olivat käsittämättömän hyvät, asia joka tuli monta kertaa mieleen muissa kouluvierailuissa ja yleensäkin näinä koulujen kurjistamisaikoina. Odottelimme kahvila Melbassa vielä Tuomo Karhun ja Tapani Kinnusen saapumista Turusta. Viikosta oli odotettavissa huomattavasti rauhallisempi kuin edellisestä. Nappasimme vielä matkan varrelta Tuomas Rounakarin kyytiin ja suuntasimme kohti Jamilahden opistoa Haminaan. Jamilahti on pieni idylli, jota viereinen kerrostalo ikävästi rumentaa. Keikan jälkeen muutamat reippaasta opiskelijajoukosta päättivät lähteä vielä Kotkan keikallekin. Kotkan pääkirjaston auditoriossa ei ollut tungosta, mutta Tuomas syntikoineen nosti tunnelmaa. Paikallinen kirjailijayhdistys tarjosi vielä sapuskat, jonka jälkeen suuntasimme takaisin Jamilahdelle yöpymään.

Tiistai 5.5
Matka kohti Lappeenrantaa ja Lauritsalan lukiota. Liikuntasali on käytössä, mutta tekniikassa jotain ongelmaa. Saamme sen hoidettua, mutta äänitausta jää edelleen kaikumaan. Oppilaat tuntuvat jännittävän kuvausryhmää jonkun verran, runoilijat ovat heihin jo tottuneet. Juolahtipa jollekulle mieleen pyytää palautetta tilaisuudesta (tarkoitettiin lähinnä opettajia..) ja sellaista sitten myöhemmin postissa saatiinkin, tosin oppilailta. Varsinkin Tapanin esiintyminen herätti tuntemuksia puolesta ja vastaan ja taisipa siellä olla hieman katkeruuttakin, koska oppilailta oli kielletty joulujuhlanäytös mauttomuuteen ja pervouteen vedoten. Lauritsalasta jatkamme Ruokolahdelle, Jaakkiman kristilliseen opistoon. Upean auditorion ja äänentoiston myötä keikasta tulee hieno. Alkuillasta esiinnymme vielä Imatran kulttuurikeskuksen vähälukuiselle joukolle ja suunnistamme sieltä läheiseen Masan saluunaan esiintymään. Sinnekään ei ole ennakkorummutus ehtinyt, joten paikalla ovat lähinnä kanta-asiakkaat. Tapahtumasta tulee kuitenkin hieno, sillä ravintoloitsija tarjoaa keikkakaljat ja yleisö ottaa esiintyjät ennakkoluulottomasti vastaan, suosikeiksi nousevat Arja ja Johanna. Esiintymässä piipahtaa myös Joonas Pörsti liittyäkseen myöhemmin kiertueen matkaan. Kun Tuomokin tuoppeineen saadaan raahattua mukaan, vetäydymme Jamilahdelle yöpuulle.

nälkä vainoaa

käsittääkseni käsittämisen rajat on minun ensin rajattava käsitteet

Eeva-Liisa Manner

Nälkä katoaa jo toisena päivänä
Kun ruumis puhdistuu niin mielikin kirkastuu
Jos siis paastoaisin neljäkymmentä päivää
Jos yöt pitkät rukoilisin en mustaa valkoista lankaa kantaisi
Silloin muuttuisin kirkkaudeksi itse
Itse kirkkaudeksi

Kuihtunut ruumis ei muistuta kirkkautta pätkääkään
Kuihtunut ruumis muistuttaa kuivuudesta
Kuihtunut ruumis muistuttaa elämän rajallisuudesta
Kuihtunut ruumis kuitenkin jatkaa elämää
Elämä jatkuu hyeenoissa ja muurahaisissa
Kirkkaus asettuu niihin

miksi uskot enemmän tähän

Miksi uskot enemmän tähän päivittäiseen vankeuteen
               pakollisten tapahtumien ketjuun
     joka leijuu ja kolisee

eilisestä huomiseen. Ja kuitenkin
olet kuin juuri herännyt kärpänen, syntynyt
     kahden ikkunalasin väliin, yhä uudestaan

               heräät aurinkoiseen kevätpäivään.
Toinen silmä valoon, toinen huoneen viileyteen
     huomaamattomat liikkeet katseen rajoilla

hetki syvyyksissä

On alkuillan hetki, jonka pyhitän kirjaa lukien.
Merellä raivoaa myrsky, tuuli katoaa tuuleen.
Asutan kalustamatonta taloa, makaan lattialla patjaan uponneena.
Jostain kuuluu vaimeaa kolinaa, se hapuilee betonin kantamana
kaukaa talon sokkeloista kuin veden takaa, hidastettua ääntä
kuin joku koputtaisi upoksissa olevasta aluksesta merkkejä itsestään.
Ja minä märkäpukuni kömpelö kala

ja niin upposin syvemmälle

ja niin upposin syvemmälle saviseen maahan, jokainen
askel puhkaisi uuden käytävän haaroineen, minua vietiin
kauas itsestäni, en enää tuntenut massaa tutisevaa hyytelöä,
tärisevää kirjoitusta, jokainen askel sai minut unohtamaan

etten suotta uhrannut kiven muistolle

ja sadeihmiset, ne jumalattomat haistan, aina haistan tuulen
kun he peltoa tallaavat, ylitä ilman ja veden vaikea raja, taas
varpaissa karkeaa multaa, silmissä näissä rähmää ja pilviä

huomenna kävelen jäätyneellä

Huomenna kävelen jäätyneellä asvaltilla eiliseen tai nukahdan laatikollinen muistoja sylissä. Käsitys muodonmuutoksesta on virheellinen, se kestää vuosia, hidas on silkkinen tie perhoseksi. Silmät näkee mutta aivot suodattaa hitaasti. Jos jotain kaipaan, siitä en kerro. Yöllä keitän maitokahvia, juon sen koiran kanssa. Ystävästä tuli hovikelpoinen, kasvatan olohuoneessa viidakkoa. Vuosia hyllytin tinneriä ja pigmenttiä, eilen yritin hyllyttää itseni. Anteeksianto tuli pyytämättä. Kaikki antavat minulle anteeksi paitsi minä. Minusta tuli pappi. Tulvii huhtikuun kirkas ja armoton valo, kaipaan kotiin viidakkoon. Yöllä lepattelin katossa keltamustin siivin, sirkutusta jäkätystä ympärilläni.

assimilaatio n:o 3

Äkkiä eräänä sateisena päivänä tunnet kosketuksen
ikään kuin omat kätesi
leikkaisivat toisensa tuskin havaittavasti,

tunne kuin joku siirtyisi lähemmäs,
joku itsesi näköinen valottunut negatiivi tästä samasta paikasta
mutta toisesta tilasta, auringonhehku kasvoillaan.

Kuin kätesi kääntyisivät
nurinpäin kuten hetkinä jolloin veri on paennut raajoista,

kun tunnet pakotuksen mutta et löydä kättäsi,
et osaa sitä käyttää. Häivähdys taivaan jähmettynyttä sineä,
kaiken anteeksiantavaa

ehdotus totuudeksi

Varikset räksyttää, siivekkäät rakit, silti
kyseessä ei ole koiramainen juttu.

Tämä on metafysiikkaa, tämä tutkii väsymystä
väsymyksen jälkeen. Kamelit rutistuvat neulansilmässä

mutta rotat ovat liukkaampia totuuksia.
Niitä pitää kantaa kuin soihtua, se on jumalan tahto.

Korva kuulee, se on korvan tehtävä, jos karva värähtää.
Kädet puhuu käsien kieltä, silmät valehtelee.

Tunne ilmaisee, että kuvat ovat meidän.

vedät vielä yhden

          Vedät vielä yhden kortin, draama
tarvitsee huipennuksen, sinä täyttymyksen,
     kuin jokainen panos olisi viimeisesi.

               Rullaat panosta
suuremman itseään; kuin jokainen akti
     olisi viimeisesi, jokainen työntö
karkottaisi kuoleman kauemmas.

tien päällä, 1. viikko

Sunnuntai 26.4
Lähdimme sunnuntaina iltapäivällä ajamaan Turkua kohti, Tommi Parkko, Miira Sippola, Tuomas Rounakari ja minä. Turussa jo odotteli jännittynyt ja odotusta täynnä oleva ryhmä, Seppo Lahtinen, Mika Terho, Kari Aartoma ja Esa Hirvonen. Nokka kohti Poria, josta noukkisimme vielä Jukka Hannulan kyytiin. Ilman kommelluksia ei tämä reissu ala, sillä etsimme Jukkaa toista tuntia Porin linja-autoasemalla. Lopulta käy ilmi, että hän oli koko ajan aseman toisella puolella. Jatkamme suoraan kohti Oriveden opistoa, jossa yöpyisimme ja esiintyisimme heti aamusta. Yövyn Mikan kanssa samassa huoneessa. Hän on nostalgisissa tunnelmissa, koska oli vuosia aiemmin opiskellut Orivedellä. Samalla kyselen neuvoja runojeni editoinnissa. Imperatiivissa olevasta runostani poistuukin muutamia säkeitä.

Maanantai 27.4
Runsaasta runoilijajoukosta ja tiukasta aikataulusta johtuen kaikki eivät esiinny. Auditoriossa on kohtuullinen määrä opiskelijoita. Muistiini on syöpynyt toimittaja-valokuvaajaksi matkaan laittautuneen Esan ensiesiintyminen runoineen. Palindromejaan jo aiemmin esittänyt Esa jännittää (omien sanojensa mukaan) niin kovasti, että hän lukee runonsa selin yleisöön. Lounaalla Tommi tunnustaa laitostuvansa jo yhdessä päivässä, seikka jonka kahden viikon aikana tunnustaa useampikin. Kiireellä hyppäämme volkkariin ja huristamme Jämsään, jossa esiintyminen on paikallisessa kirjastossa, joka sivumennen sanoen on hieman piilossa. Yleisöä on kourallinen ja itse ainakin jännitän kovasti, sillä paikalle on saapunut myös muutama sukulainen. Jämsästä ei olekaan enää pitkälti Jyväskylään, jossa päivän päätapahtuma on hivenen ränsistyneessä, mutta idyllisessä Kirjailijatalossa. Aikaa on reilusti, joten runoilijat katoavat kuka minnekin, joku kaljalle ja joku syömään. Ehdimme myös ihastella Jyväskylän tyylikästä pääkirjastoa. Paikalle on saapunut myös Ylen toimitus, joka haastattelee ennen tilaisuutta kolmea kiertolaista Valopilkkuun. Yleisöä valuu paikalle mukavasti, tunnelma on tiivis ja intiimi. On suorastaan hätkähdyttävää kokea millä intensiteetillä he ottavat esiintyjät vastaan, korvat ja silmät tarkkana. Tilaisuuden jälkeen osa ryhmästä ehtii karata läheiseen kuppilaan, josta heidät on erikseen käytävä noukkimassa, sillä show jatkuu ja on ehdittävä vielä yöksi Konnevedelle, jossa meidät majoitetaan erään kuvataiteilijan ateljeekotiin. Pimeässä korvessa löydämme kuin löydämmekin perille.

spekulaatio n:o 5

Kauhot kämmenen verran pimeyttä, siihen tottuu.
Torni on kaadettu, ratsu juostu näännyksiin.

Sytyttämättömät kynttilät leijuvat hohtaen vastaan.
Seison kynnyksellä, kuulen kahden kellon raksuttavan.

Valoon pakotetut ruumiit haluavat puhua kanssani.
Nauru vaeltaa seinillä omaa aikaansa etsien.

Lattian shakkiruudut kapenevat pianon koskettimiksi
ja tanssit kaukaisen melodian kevyesti kuin baletissa.

Metsä vajoaa ja varjot liikkuvat nopeasti.

Taite 1/2005

kynät ja kirveet

Olen gluteiiniton! Kahvinkeitin kohisee
kuin kotilo, kuka kaivoi rumpuni suosta?
Olen toistanut nimeäsi pitkään. Luon tilaa,

tilan kokemus on että tilaa ei ole.
Väite tyhjentää merkityksen!
Läsnäolo todistettava! (kahvi polttaa kielen)

Ennen vielä kuulin hiljaisuuden.
Mietin eläinten hellyyttä, minne maapallo vierii.
Lasten vyöllä roikkuvat paratiisin avaimet.

tuulessa katot lentävät

Tuulessa katot lentävät unissaan. Kenties se mikä meitä ohjaa, on aina näkymättömissä? Mittailen mattoani, katselen sille olemassaoloa, tarkoitusta. Nauru seinillä soi ja helisee, syvenee, vaeltaa valkeudessa omaa aikaansa etsien. Jos on tullut osalliseksi. Hän sai minut pelkäämään mitä eniten toivon, on liian monta suuntaa ja päivät väistyvät, harhaavat katseet. Miehen pitää olla mies, sanoo parturi kulmia värjätessään. Siis tilaa luonne ja asenne, luo katse ja yhteys, silloin kaikki on mahdollista. Tilaa. Ei laukulta kysytty halua matkustaa, ei sikiöltä valon kirpeyttä. Hiljaisuus viiltää, raskain paino lopulta perhosen keveyttä.

 

Niin vähän eroamme 2001

kun suomi jäätyi

Suomen kukkaroministeri ilmoitti hiljattain Suomen olevan vaarallisilla vesillä. Nämä veteen liittyvät vertaukset pelottavat minua. Onko tällä jokin yhteys ajopuuteoriaan tai markan kellumiseen? Yhteistä näille ilmaisuille on se, että valtiojohdolla ei tunnu olevan hommat hanskassa. Yhteistä niille on myös metonymia.

Kun Suomen jalkapallomaajoukkueen sijoitus viimeksi laski FIFA:n ranking-listalla, media uutisoi että suomi "notkahti" tai "valui". Suomi-neitoon ilmeisesti iski iskias tai sitten viittaus kohdistui maaperään, jonka tiedämme ainakin rannikkoseuduilla kohoavan. Valumista voi tapahtua vain nestemäiselle aineelle. No, ehkei nesteelle käy vedessä kuinkaan. Valumista lähellä on myös verbi tippua, jonka kantasana on tippa eli pisara. On ymmärrettävää että kahvi tippuu, hanan tippuminen taasen kirkastuu asiayhteydestään vaikka melkoisen surrealistinen ilmaisu onkin. Laiskalle tai kieltä ymmärtämättömälle on tietysti helppoa pudottaa sanasta tavu pois. Milloin viimeksi kuulit jonkun sanovan, että hana tiputtaa: siinäkin on jo objekti pudotettu pois. Mutta taidan rutista turhaan, sillä tippumisesta on jo kehittynyt putoamisen synonyymi.

siirtymä vuonna 1942

Pont-à-Mousson, leirin sivustalla metsä, joka laulaa öisin.
Paaluissa roikkuvat miehet
olkapäät sijoiltaan he valittavat hiljaa
kauhistuttavaa ulvontaa sydänyönnä.

Yksi kerrallaan he siirtyvät kivun tuolle puolen
ja tuuheat oksat nousevat vaivihkaa
pilvien joukkoon, miehet ovat vapaat.
Metsän lautta ajelehtii merelle.

asvaltti halkeilee kuoppina

Asvaltti halkeilee kuoppina, ostoskeskuksen jälkeen
lähiö loppuu joutomaahan, bussi mutkittelee
    raunioiden välissä. Rekat starttaavat
                yksitellen, katoavat puomin taakse.
Tämä on kaupunki ilman taivaan rajoja, ohutta pitsiharsoa
        unelmien yläpuolella. Terminaalin vartija
ojentaa passia, bitte schön, danke schön, pihalla haitarin palkeet
                        hakee balladia, aurinko
        hiipuu, tuuli nuolee puita.
Kyökki lyököön, yöllä syödään!

kylpyruno

Otan joutilaan asennon, suusta
tulee omaehtoisia lauseita

Luistelen Cocytus-järvellä, vedän
pipon tiukalle, syön mustaamakkaraa

Huudat muusaa pimeältä mereltä
soudat ja soudat kämmenet verille

Ei ole liian kylmää vettä uitavaksi

Muuttuko valkoiseksi korppi enää
yhä asuu meissä ylinen alinen

kaupunki oli niin kaunis

Kaupunki oli niin kaunis uinuessaan ruususen unta
Nyt se herää, keimailee ohuella lumikerroksellaan, se tietää
neitsyys on mennyttä
Kaikki vanha väistyy, seinät sortuvat tiilet
loput jyrätään katerpillarilla
kun uudestisyntynyt kulkee lanteet keinuen
kengät kopisten
tätä se tietää

Taivaan sakea juoma jota lokki leikkaa
se leijuu tuulessa paikoillaan, miten
tahtoo mitä tahtoo
Nostokurjet nukkuvat vai
vaanivat ruuman matoja, toukkia

herää! on jo elokuu

Herää! On jo elokuu, kastetta nurmella,
taivas aukenee kuin lakana, jokin muisto.
Toivottomia paradokseja läpi keväisen yön
kuin ruusut olisivat kukkineet!
Kuka kantoi täysikuunsurua
ja mustikkatahroja paidassaan! Kenelle…
Mutta on olemassa eräs paikka, puun katveessa

juomalla ei ollut lainkaan

Juomalla ei ollut lainkaan luonnetta, se huolestutti minua. Se vain hiljaa kupli ja porisi, ilman luonnetta. Sohva paljasti olkapäänsä, tarpeetonta, olin jo antautunut. Ajatella että pullo oli viimeinen ja sisältö sähisi kurkusta alas. Luin runoa joka otti kaupungin haltuunsa, sivulauseessa. Ovelle koputettiin, tai ehkä joku kolisteli pattereita. Seinälle piirtyi sinun kuvasi. Kuka helvetin sinä? On jo perjantai ja luen mitä tahansa, pitkästyn odotushuoneessa Me Naiset kädessäni. Onko perjantailla luonnetta, sunnuntailla on. Raportti E-Afrikan vankilakuolemista 1962 menee näin: epilepsia nälkälakko liukastuminen

kolmantena päivänä

Eilinen kasvaa kuin mikäkin tunneli       – Hiljaisuus
viiltää, raskain paino lopulta perhosen keveyttä.

Mitä sanoisin sinulle kolmen sielun nainen,
joka sammutat lampun tahdonvoimalla?

Mitä sanoisin, kun metsä kasvaa huoneeseen
enkä erota mustaa lankaa valkoisesta.

ei-kenenkään maasta suomalaiseen identiteettiin

Pääsiäinen hurahti ohi sen suuremmitta perinteittä. Jos mitään kristinuskon sanomasta ymmärrän, pääsiäisen pitäisi olla tärkein kirkollinen juhla, mutta läntisessä kirkkomaailmassa sitä ei huomaa. Pitäisi oikeastaan laajentaa kokemusmaailmaa ja osallistua ortodoksiseen pääsiäisjumalanpalvelukseen, ehkä sitten vuoden päästä.

Samalla pääsi livahtamaan Mikael Agricolan päivä eli suomen kielen päivä. Niin itsestään selvältä kuin suomen kieli meistä suomenkielisistä tuntuukin, se on kuitenkin monen tekijän summa. Agricolan sananlevittämistarpeen ja mielikuvituksellisen kielellisen lahjakkuuden lisäksi saamme oikeastaan kiittää mm. Martti Lutheria, Johannes Gutenbergiä, Elias Lönnrotia sekä Napoleon Bonapartea, Aleksandr Pavlovits Romanovia ja Kustaa IV Aadolfia eli jälkimmäisten osalta 1800-luvun alun suurvaltapolitiikkaa. Oman historiantulkintani mukaan Suomi on siis paradoksaalisesti myös hyötynyt muutoin maatamme kaltoin kohdelleesta geopoliittisesta sijainnistaan. Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton läheisyys on ollut taloudellisestikin merkittävää.

eroottinen jenkka

I (ENSIMMÄINEN LEIKKI)

Teen hitaan asennon, merkitsevän katseen
Paikka kasvaa tuoksut, kevään värit

Jos on tullut osalliseksi… Tule vaan
tule maan tie vie. Eikö hän pelkää?

Ansa on viritetty, köyhät ruumiit
Joukkueet asettuvat köyden ääreen

kului vuosia

Kului vuosia,
vihdoin ymmärsin mitä tilalla tarkoitetaan,
            että jokin hengittää
syvään ja rauhallisesti kuin hirvi lokakuussa.
Hirvi on kotonaan metsässä, yksin ja rakastettu.
Kului vuosia, usein ymmärtää jälkikäteen
miten olisi pitänyt toimia, väärinäkin

järjeltä suuret, mieleltä vähät

Lempeästi avautuu katu iltaa kohti, nuo kuukasvoiset muurahaiset
anturoivat polkuja kammioihinsa, kantavat taakkaa

kuningattaren puolesta, jäntevät pistimet varuillaan
ja laahaa haalareiden yksinäisyys, kaikki yhden

ja yksi yhden puolesta, kuningatar
suuressa armossaan pitää pesää koossa

ja mistäpä unelmoivat tuntosarviset, ehkäpä
muistavat vierailut termiittien baabelissa

tai siintää kuva hänen majesteetistaan?
Häntä ruokitaan, häntä suojellaan

ehkei niitä öitä todella

Ehkei niitä öitä todella ollut, aukikerityt
loivat päivät. Selkä tukkia vasten, varpaat viileässä hiekassa
ja päät kai helteestä raskahtaneet. Nuotio ja perkeet,
tupakantumpit, on leiskuttava ja sädehdittävä, kerran elämässä!
Pidän myöhäisistä asioista: jälkilöylyt aamuyöllä, kylmää kahvia,
oranssi hiillos. Aamun tulimeri, iho polttaa ihoa.
Öitä ei todella ole, sitä vain vaeltaa pimeässä. Sinä syksynä pitkät
tetrikset ja miinojen väistelyä väsyneenä, väsyneenä särkyneet lasit.
Ehkä on totta etten rakastanut täällä tarpeeksi. Ehkä on totta
että on vain yksi totuus, jokaiselle omansa. Ja että kieltää kuoleman,
se tuo kuoleman lähemmäs.

Niin vähän eroamme 2001

ristimäki

Bussi keinuu raskaassa lastissa, renkaat nielevät paikattua asvalttia. Matkustajat oikovat raajojaan, Dylan joikuu ja rahisee. Jaan tahtoo viedä meidät nähtävyyden luo, pysäyttää keltaisten peltojen sekaan, siellä sijaitsee Ristimäki. Kukkula täynnä puisia ja metallisia ristejä heinien keskellä. Suuret on istutettu maahan ja pienet roikkuvat isoissa ketjuin ja hihnoin. Voin tuntea myös siipensä katkaisseita, niiden yllä soi levollinen kirkkaus. Toisinaan siivet yltävät lentoon, liitävät säässä kuin säässä syrjäiseen suohon tai erään

mihin katosi kapina

eli mitä jäi käteen 90-luvun runoudesta

Aluksi suurkiitos seuraaville henkilöille: Tuula Komsi, kriitikko, luovan kirjoittamisen ohjaaja sekä pianonsoiton opettaja Helsingistä; Tommi Parkko, runoilija ja kustantaja Tallinnasta; Taina Ratia, kriitikko Turusta; Heikki Saure, kirjakauppias ja kriitikko Lahdesta; Matti Saurama, kriitikko ja vapaa toimittaja Helsingistä.
          Jottei lukijoille jäisi asiasta väärää käsitystä, niin korostan että tässä artikkelissa puhutaan nimenomaan siitä sukupolvesta, joka on julkaissut esikoisensa/vaikuttanut 90-luvulla ja 80-luvun lopulta. Mitenkään vanhempia runoilijoita väheksymättä olen halunnut selvittää mitä on pitänyt sisällään nimenomaan uudempi runous. Onhan toki mahdollista, että joku vanhemman sukupolven edustajista olisi ollut mukana ”vallankumouksessa”. Epäilemättä heillä on kuitenkin ollut oma vaikutuksensa 90-lukulaisiin. Mikä, se ei kylläkään tässä yhteydessä selviä. Ehkäpä joku kirjallisuudenopiskelija pakertaa aiheesta gradun tai peräti väitöskirjan. Jäämme odottamaan.
          Yritin myös selvittää, mitkä runoilijat ja varsinkin mitkä teokset nousisivat muiden yläpuolelle, mutta haastatellut pääsääntöisesti kieltäytyivät laittamaan julkisesti kumpiakaan tärkeysjärjestykseen, kuka mistäkin mutta kaikki hyvistä syistä. Mitä lopulta selvisi? Että mäkihyppy on urheilua ja vesilasissa myrskyää. Ja kuitenkin, että runous on tärkeää ja suuret runoilijat tallustavat keskuudessamme! Lukijalle jää johtopäätösten teko osin hyvin ristiriitaisista vastauksista.