22. helmikuuta 2009

saksittua (runoudesta)

Kirjoittamisen jälkeen vaikeinta/on lukeminen
Paavo Haavikko

Runoilija on valehtelija
Eeva-Liisa Manner

Katoavuus virittää kielen suurelle preesensille
Mirkka Rekola

Tulevat sanomaan minulle / millainen runon pitää olla / minulle joka osaan tehdä / vaikka lehmänsorkkaan sopivan hevosenkengän
Pentti Saarikoski

1 kommentti :

Kristian kirjoitti...

Avatar kirjoitti...

"Runoilija on valehtelija", sanoo Eeva-Liisa Manner. Samaa on sanonut jo ainakin portugalilainen runoilija Fernando Pessoa, mutta minusta tuntuu, että runoilija ei niinkään valehtele kuin prosaisti, joka kirjoittaa fiktiota. Tuskin hänkään, sillä hänen on täytynyt ainakin mielessään kuvitella se, mistä kertoo. Tuntuu, että runoilija, joka peilaa usein sisintään, ei valehtele. Ei kukaan valehtele. Pahin valehtelijakaan ei valehtele, hän on ainakin jollain syrjällään kiinni totuudessa. Olkootkin se hänen oma totuutensa.

Kristian kirjoitti...

Lainaus on peräisin Mannerin kuunnelmasta enkä millään muista kyseisen roolihenkilön taustaa ja motiiveja. Saattaa olla, että dialogissa oltiin vakavissaan tai sitten kyhäiltiin pientä smalltalkia. Mutta jos ajattelen lauseen Mannerin suuhun, luulisin että siinä puhutaan illuusion luomisesta.

Runoilijoita on moneen lähtöön ja moni heistä myös kammoaa "itsensä" laittamista tekstiin. Ja mikäs siinä, lopputulos on kuitenkin se tärkein asia.