24. maaliskuuta 2012

ja me tehtiin rakkautta




Yksi (70-)80-luvun mielenkiintoisimmista ja omintakeisimmista muusikoista on Yari. Punk-aallon mukana noussut Yari SE-yhtyeineen sai vaikutteita vuosikymmenen takaisesta undergroundista (Lou Reed, David Bowie) sekä punkista, mukana oli myös reggae- ja ska-sointuja. Klassista musiikkia opiskelleen Yarin sävellykset ovat parhaimmillaan moniulotteisia ja sanoituksia voisi luonnehtia karheaksi romantiikaksi, jossa herkkyys ja rujous kietoutuvat yllättävästi ja saumattomasti toisiinsa.

Elokuvamusiikkiin viimeiset vuosikymmenet keskittynyt Yari on hiljalleen palailemassa lavalle, lisätietoa voi etsiskellä täältä. Kuuntelin joskus paljon SE:n kokoelmalevyä, josta mieleen ovat jääneet erityisesti biisit Voin odottaa sekä Maria, Maria. Enpä olisi silloin uskonut päätyväni jonain päivänä esiintymään yhdessä hänen kanssaan, olkoonkin että vain kahden lyhyen runon verran. Enpä tosin tiennyt sitäkään, että ylipäätään alkaisin kirjoittaa runoja. Voi olla että yhtenä syynä siihen oli alitajunnassa velloneet rocklyriikat. Kirjoittamisen suhteen olen ollut enemmän tai vähemmän pääsemättömissä pitkän matkaa toistakymmentä vuotta. Luova kirjoittaminen on itsessään melkoinen paradoksi, se on turhinta ja tärkeintä mitä kuvitella voi.

1 kommentti :

Kristian kirjoitti...

Aura Kanerva kirjoitti...

En ole teinnytkään mistään Yarista ja nyt olen iloinen, että tiedän. Tulee hiukan mieleen Risto vähemmän naiveilla sanoituksilla. Ehkä Riston ja Dave Lindholmin risteytys!