…kyllä kuule matkailu avartaa mutta sydäntä ei paranna mikään ja kuoret, ne pitäisi rikkoa heti. Puhuit pitkään unen ajasta, kellumisen taidosta, keveistä viittauksista. Mitä tuhlausta! Laita Zeppelin soimaan, se vanha vinyyli, sytytä yrtit sytytä Vergiliuksen liepeet. Anna minun laskostaa hiuksesi patjalle, riisua tuo meduusan huntu, joka hämärtää päivät meren vaahdoksi. Minä unohdan kaiken, sanaristikot, aamupanot, Töölönlahden, kaiken; puhelimen tuuttauksen, öisen tuhinan ja silakkatahnan, kosteat hiuksesi, kerta kaikkiaan kiellän kaiken! En tahdo astua polttavaan virtaan, en herätä aamuun joka tukehtuu valoon, tein mitä tein koska uskoin etsinnän päättyneen. Unohda lumikuningattaren sali, unohda jäiset lakanat, tämän koteloituneen kaupungin koteloituneessa talossa asutan koteloitunutta huonetta jonka koteloituneesta ruumiista pyrkii ulos koteloitunut sielu, se etsii mennyttä nyrjähdystä ja kielen kääreitä, lunastamatonta lupausta ja yön hidasta halkeamaa
Parnasso 2/2012
1 kommentti :
erikeeper kirjoitti...
Mielettömän hieno virta joka loppuu upeasti yön halkeamaan. Ja ääneen, huudettuna... vaikuttava.
Kristian kirjoitti...
kiitos :)
Olli-Pekka Uusitalo kirjoitti...
Huikea runo! Tuntuu kuin teksti antaisi hetkeksi voimaa vapautua arkiajattelun kahleista ja mahdotonkin voisi muuttua mahdolliseksi.
helanes kirjoitti...
Kotelo on perhosen alku.
Kristian kirjoitti...
Huikea kommentti, Oopee - olen imarreltu. Kirjoittajana olen kai tehnyt jotain oikein, voin vain toivoa että onnistun koskettamaan lukijoita jatkossakin.
aikatherine kirjoitti...
uusien sanojen hyvää sommittelua. todella hyvä proosaruno. jos tämmönen mummeli siitä nyt mitään tietää, mutta päihität kyllä jo Bo Carpelankin. iiikk, elääks se viel saan köniin... ei kai ja mä olen kova tappelemaan..
Kristian kirjoitti...
Ei taida aika ja taidot riittää Bossen lyömiseen - vaan taide taitaa olla pkemminkin kilvoittelua itsensä kanssa.
Lähetä kommentti