Bruno K. Öijer on yksi Pohjolan omaleimaisimpia runoilijapersoonia. Hän kerää esiintymisiinsä jopa tuhatmäärin yleisöä ja kuten oheisesta näytteestä voi päätellä, esiintyminen on teatraalisuudestaan huolimatta (tai siitä johtuen) hyvin intensiivistä.
70-luvulla uransa beatilla aloittaneen Öijerin suomalainen sukulaissielu on ehdottomasti J. K. Ihalainen. Siinä missä Ihalainen on jalostanut oman runousoppinsa pitkäksi hypnoottiseksi manaukseksi, Öijer on 90-luvulta lähtien alkanut kirjoittaa tietoisesti mahdollisimman yksinkertaista ja samaistuttavaa runoa. Ei välttämättä paras ohje kunnianhimoiselle runoilijalle, mutta Öijerin tapauksessa ilmaisu on saanut sekä kriitikot että yleisön puolelleen.
Runojen puhuja on hahmoton havannoija, joka tarttuu ajattomasti hetkiin ja ajatuksiin ja saa sieltä nousemaan mystisiä ja viiltäviä tunne-elämyksiä. On helppoa nähdä miksi runot ovat niin suosittuja, mutta itsessäni pelkistetty tyyli herättää ihailun lisäksi myös epäilyjä: muistijälkeä ei jää, teksti valuu kuin vesi hanhen selästä jonnekin tavoittamattomiin.
Öijerin runoa löytyy suomennettuna yhden valittujen laitosten verran sekä uusin kokoelma Hopeanmustaa. Öijerin tekemisiä seurataan hänelle omistetussa blogissa, myös tyylikkäät kotisivut löytyvät. Bannerin perusteella miestä ei ainakaan vaatimattomuus vaivaa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti