lyhty-ylväs

Tapasimme ajatella, että viisaus asui hänen karheassa parrassaan, joka oli solmikoitu kahdeksi palmikoksi. Hän ilmestyi aina iltaisin teeaikaan nuotion sytyttyä, arvokkaasti ontuen ja ahavoituneet kasvot loistaen. Hän kertoi tarinoita kaukaisista maista, keisareista, merenneidoista ja merihirviöistä sekä muinaisista ajoista, jolloin maan päällä asui vielä jättiläisiä ja jumalia. Keitä me todella olimme noina iltoina? Olisi voinut luulla että kasvot leimusivat liekkien lämmöstä, mutta ei, vanhushan se meissä kipinöi ja ulommassa piirissä keinui vainajia ja luonnon henget tanssivat. Ilta illan jälkeen tarinat muuttuivat huikeammiksi emmekä me odotuksesta jännittyneinä tajunneet, että juuri tätä me olimme kaivanneet, matkoja ihmisen ikiaikaisiin juuriin, unenomaiseen todellisuuteen, taistelua vapaudesta ja olemassaolosta, ystävyyttä ja yhteenkuulumisen tunnetta. Eräänä iltana hän ei enää tullut. Silloin tiesimme että loppu on lähellä, että kertomukset ovat kuolleet.