Ei saa jäädä tuleen makaamaan, Iiris sanoi ja onhan noita parsia kuultu, eivät ne ole kuolemattomia, ne elävät omaa elämäänsä. Ei saa jäädä, vaan mitä teet kun metsä leimahtaa liekkeihin, kaikki hohkaa punaista keltaista ja oranssia, mitä siinä havuilla enää, vähän huitoo ja istahtaa muurahaispesään, että tällainen ulottuvuus, loputtomien käytävien pimeä mielekkyys minua varten, niin istun
että muurahaisten rakkaus käy sietämättömäksi, onpa sisäänlämpiävää porukkaa täällä. Ja demokratia sitten, yhdet sanoo että vastuu on niiden jotka päätöksiä tekee ja toiset toteaa että me vain hyväksytään päätökset jotka toiset valmistaa, sellainen on vastuun ja vallan rakenne ja kahta ei tartte tehä; luvata ja täyttää. Kuoppa jäi täyttämättä, mies kiipesi vuoren laelle, siksikö että näkisi enemmän
vaiko siksi että olisi kaikkien näkyvillä, kaikkien yläpuolella, astu siis korokkeelle ja puhu, eräs kehotti tulemaan lasten kaltaisiksi, ei tainnut tietää mikä on AD-HD mutta AD-HD kyllä tietää miten AC/DC jyrisee. Mitä kissa tarkoittaa, kysy sitä lapselta koiralta hiireltä, prosessi on nälkäinen itsetarkoitus kiimainen peto ja riipii siinä ohessa kaikenlaisia sivutuotteita, kuten keskeneräisiä rakennuksia,
hätäisiä katseita, heijastuksia, murtuneita luita, askelten kaikuja, kahinaa heinikossa ja peltojen keväinen epäröinti, ei tämän maan pellot kysele mitä kieltä kyntäjä puhuu. Olin minäkin hetken isä, jokin minuus ja ikävä ja samuus haihtui tunnelin läpi valoon kaapimen avulla, minä istuin liikkumattomassa vaunussa ja tunsin kaiken, kuka kuuli sädehtivän äänen väreilevän päivän yllä?
Kuinka monta pimeää siltaa jätän lukematta liukuessani silmiesi avaruudessa? Kai minusta revittiin jokin pala, jokin minkä kohtaan ehkä molekyylien törmäyksessä, vesi kohtaa mullan ja juuret ja lehdet rakastelevat auringon ja tuulen kanssa koska se on niiden tehtävä, omaa tehtävääsi et koskaan ymmärrä, piirrät ympyrän kuljettavaksi, tallustat hämmentyneenä illuusiossa jota kuvittelet elämäksesi,
se on sinun elämäsi. Olen jäänyt vangiksi tähän kohtuun, mutta syntymisen aika lähenee sillä taloa puretaan. Onkin aika aloittaa uusi vaellus, reppu selkään vaan ja kaikki turha pois. Illat kirkastuvat, puut jähmettyvät ja karhut käyvät pesäänsä.. Lumi on kauneimmillaan kun jäljet katoavat pyryyn, kuten hiekka mereen. Niin lähestyn minäkin sitä rantaa joka on kaikkein kauneimman kuva.
