Näytetään tekstit, joissa on tunniste einstein a. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste einstein a. Näytä kaikki tekstit

16. heinäkuuta 2009

aika ja oleminen

Viimeksi höpisin ohimennen Heideggerin Daseinista. Täytyy sanoa ettei minulla ei ole käsitteen syvempää ymmärrystä. Paradoksaaliselta kuitenkin tuntuu se, että Heidegger erottaa toisistaan ontologisen ja ontisen, koska vieraantuessamme jälkimmäisestä ja keskittyessämme edelliseen saattaa koko käsite jäädä pölyttymään teoreettiselle tasolle. Elämän ymmärtäminen ei kai kuitenkaan vaatine perehtymistä filosofisiin koukeroihin? Ehkäpä joku valveutunut lukija osaisi selittää minulle Daseinin kansantajuisesti ja kertoa samalla, miten osaan soveltaa tätä tietoa omaan elämääni?

Vaikka Albert Einstein oli fyysikko, hänen suhteellisuusteoriansa on sikäli mielenkiintoinen että siitä on johdettavissa myös sosiaalipsykologisia tulkintoja. Luonnontieteet saattavat siis olla paljon lähempänä jokapäiväistä elämäämme kuin arvaammekaan. Tieteen olemuksesta kertoo tosin sekin, että Einsteinin innoitti suhteellisuusteorian lähteille silloisen tiedemaailman yleisesti hyväksymä ns. valoeetteri, jollaista ei ole olemassakaan. Vastaavia esimerkkejä löytyy tieteen parista lukuisia. Tiede on jatkuvasti etenevä prosessi, jossa epäilyn ja tiedon lisääntymisen myötä heitetään vanhoja käsityksiä romukoppaan ja kehitetään uusien tutkimusmenetelmien avulla tarkempaa maailmankuvaa. Ihminen on siis tuomittu syömään ikuisesti hyvän ja pahan tiedon puusta. Kiellon asettanut Jumala lienee suuri humoristi tai peräti sadisti, koska kiellon asettaessaan jo tiesi ettei hedelmästä käy kieltäytyminen. Kun omenan tutkimiseen käytetään vuosittain rahaa miljardettain jäävät samalla miljoonat ilman sitä päivittäistä, syötävää omenaansa.

10. huhtikuuta 2009

saksittua (taide)

Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto.
Albert Einstein

Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen.
Karl Marx

Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
Antoine de Saint-Exupéry

Taide on valhe joka auttaa meitä näkemään totuuden.
Pablo Picasso