flow, catering

today at 12.17
I eat an apple with shell
I eat all the vitamins and preservatives and seeds
I'll take it as it is
as itself
as bitter and brittle
or sweet and solid
I´ll eat it without a murmur
I know that it will do me good
apple surrenders and request nothing
it slides piously to the heaven of apples
and I stay in/on this daily hell
which about apple remembers nothing
don´t remember me
don´t remember my hunger

i kärlekens land av

II

Mustan ja valkean rakkauden maassa
asuu ajatus joka polttaa mustan valkeaksi
ja valkean omaksesi:

Niin tulee valkeasta pimeyteni,
kuin kuutamouni rapautuvilla muureilla
ja valoisa kuin elämää ylentävä kuolema.
Niin tulee valkeasta tuskani,
kuin kunnian seppel hukkuvalle auringolle
ja kuin tyyni teräsmeri valon pyörremyrskyssä.
Ja sinun on sisälläni haalistuvien puiden kehtolaulu
ja sinun on sen keinuva ilo sille mikä on menetettävä
ja sinun on sen huojuva muuri: kuoleman ja sinun, sumussa
uivan kyynelten sairasvuoteen ja naarashirven silmien välillä
siellä näen ajan kivettyvän  vaipuvasta hellyydestä
suloisten kipinöiden seassa
                                                rakkauden nimessä
             
            Mustan ja valkean rakkauden maassa
            jossa tuli on takonut ilomme sortuvan talon
            valon sirpaleiksi
            ja taakaksi jota kukaan ei hautaa.

Sviter (1947)
Erik Lindegren

lyhty-ylväs

Tapasimme ajatella, että viisaus asui hänen karheassa parrassaan, joka oli solmikoitu kahdeksi palmikoksi. Hän ilmestyi aina iltaisin teeaikaan nuotion sytyttyä, arvokkaasti ontuen ja ahavoituneet kasvot loistaen. Hän kertoi tarinoita kaukaisista maista, keisareista, merenneidoista ja merihirviöistä sekä muinaisista ajoista, jolloin maan päällä asui vielä jättiläisiä ja jumalia. Keitä me todella olimme noina iltoina? Olisi voinut luulla että kasvot leimusivat liekkien lämmöstä, mutta ei, vanhushan se meissä kipinöi ja ulommassa piirissä keinui vainajia ja luonnon henget tanssivat. Ilta illan jälkeen tarinat muuttuivat huikeammiksi emmekä me odotuksesta jännittyneinä tajunneet, että juuri tätä me olimme kaivanneet, matkoja ihmisen ikiaikaisiin juuriin, unenomaiseen todellisuuteen, taistelua vapaudesta ja olemassaolosta, ystävyyttä ja yhteenkuulumisen tunnetta. Eräänä iltana hän ei enää tullut. Silloin tiesimme että loppu on lähellä, että kertomukset ovat kuolleet.