s 35

rakkauslesti

sielubidee

elelinkaari

muistin kaiteet

luoletus

palkanan saitsija

ristintienristeys

ja hämärästä kaikki alkoi

kerran sattui eräs assosiatiivinen vahinko:
yksinäisyys avaa paidannappeja, otollisen valaistuksen heijastuksia
sateinen taksi, hetkellinen irtautuminen kaikista langoista
jotka sitovat jotakin, perimmäisiä vastauksia: puhtain muoto,
tämän jälkeen käännyn takaisin

mitä minulla nyt oli? mikä minulla on?
tunnetko tajunnan kankaalla, vieraantumisen pakotiet
hulluista puista ja juopunut horisontti joka painaa kämmenet mutaan
kunnes oppii kävelemään, vielä minä muistan jäätyvän silmän näyt
syvälle menevää tähtipölyä ja suuria tunteita

oliko se oikein? onko sillä väliä?
näissä raameissa kiipeän kapeita suoniasi, yhteinen hikivirta
ja muuta ajanhukkaa, muistutan ainaista unta joen rannalla, muotojen
toinen muoto: en ole täällä juuri nyt kuten teitä varten, heikkona lihaan
kaaduin kohti onnea, maissilastuja ja lähiörakkautta, pilkahduksia savuisesta kahvilasta:

kuvittele tansseja avuttomille, suonenvetoja, suloinen syvyys & uutisia unettomille
en aio katua lehtien tavoittelua synkästä valosta
en aio katua monologia terassilla, lonkerohuojuntaa vedessä
nyt on aikaa, kylkiluut ja eräs syvänne, tämä ilta ei jää historiaan
mielessä oli litisevä kevät ja tikkaat jumalalle

jos pitää palata takaisin, ehkä katsoin kuolleesta kulmasta
kai se oli päätepysäkki tai helvetin huono siirto,
se mitä tarvitsemme on täällä, raskauttavien asianhaarojen välähdys:
särkynyt täyttymys / hidas hätkähdys / hauras ymmärrys

ebentuuri

Hän kuunteli lumoutuneena, ei, hän katseli. Poika vaikutti huolettoman keskittyneeltä ja soitti koko vartalollaan, pitkät sormet tanssivat koskettimilla, Chopinin preludit soljuivat ilmassa kirkkaina ja täsmällisinä. Hän pani merkille että poika vilkaisi vain kerran ohimennen nuotteja. ”Vivace”, kultaseni, ”con fuoco, muista että herkkyyteen kuuluu intohimoa”. Vaikka mitäpä hän voisi pojalle enää opettaa. Hän oli sonnustautunut vihreään, avokaulaiseen ja kukkakuvioiseen raion-mekkoon, silmäluomissa samaa sävyä, huulissa pinkkiä. Hän tunsi itsensä nuoreksi.

Oikein hienoa, hän kuuli sanovansa, otetaanko seuraavaksi Schubertin Wanderer fantasia, jaksatko sinä? Poika nyökkäsi ja katsoi suoraan silmiin. Olemus oli äkkiä itsevarma, jopa hivenen röyhkeä? Poika kääntyi takaisin, piti käsiään pitkään ja teatraalisesti koskettimien yllä ja alkoi soittaa. Miten hän rakastikaan näitä kromaattisia vaihdoksia, sävelet tuntuivat iskostuvan raajojen kautta yhä syvemmälle häneen, jotain hyvin pakottavaa ja samalla vapauttavaa. Väkevää ja kiusoittelevaa, hän saattoi miltei nähdä Franz Peterin lied-liehittärien ympäröimänä. Hän asetti kätensä hennosti pojan olkapäälle. Sävelten välistä pidempää taukoa tuskin huomasi.

flow, catering

today at 12.17
I eat an apple with shell
I eat all the vitamins and preservatives and seeds
I'll take it as it is
as itself
as bitter and brittle
or sweet and solid
I´ll eat it without a murmur
I know that it will do me good
apple surrenders and request nothing
it slides piously to the heaven of apples
and I stay in/on this daily hell
which about apple remembers nothing
don´t remember me
don´t remember my hunger

i kärlekens land av

II

Mustan ja valkean rakkauden maassa
asuu ajatus joka polttaa mustan valkeaksi
ja valkean omaksesi:

Niin tulee valkeasta pimeyteni,
kuin kuutamouni rapautuvilla muureilla
ja valoisa kuin elämää ylentävä kuolema.
Niin tulee valkeasta tuskani,
kuin kunnian seppel hukkuvalle auringolle
ja kuin tyyni teräsmeri valon pyörremyrskyssä.
Ja sinun on sisälläni haalistuvien puiden kehtolaulu
ja sinun on sen keinuva ilo sille mikä on menetettävä
ja sinun on sen huojuva muuri: kuoleman ja sinun, sumussa
uivan kyynelten sairasvuoteen ja naarashirven silmien välillä
siellä näen ajan kivettyvän  vaipuvasta hellyydestä
suloisten kipinöiden seassa
                                                rakkauden nimessä
             
            Mustan ja valkean rakkauden maassa
            jossa tuli on takonut ilomme sortuvan talon
            valon sirpaleiksi
            ja taakaksi jota kukaan ei hautaa.

Sviter (1947)
Erik Lindegren

lyhty-ylväs

Tapasimme ajatella, että viisaus asui hänen karheassa parrassaan, joka oli solmikoitu kahdeksi palmikoksi. Hän ilmestyi aina iltaisin teeaikaan nuotion sytyttyä, arvokkaasti ontuen ja ahavoituneet kasvot loistaen. Hän kertoi tarinoita kaukaisista maista, keisareista, merenneidoista ja merihirviöistä sekä muinaisista ajoista, jolloin maan päällä asui vielä jättiläisiä ja jumalia. Keitä me todella olimme noina iltoina? Olisi voinut luulla että kasvot leimusivat liekkien lämmöstä, mutta ei, vanhushan se meissä kipinöi ja ulommassa piirissä keinui vainajia ja luonnon henget tanssivat. Ilta illan jälkeen tarinat muuttuivat huikeammiksi emmekä me odotuksesta jännittyneinä tajunneet, että juuri tätä me olimme kaivanneet, matkoja ihmisen ikiaikaisiin juuriin, unenomaiseen todellisuuteen, taistelua vapaudesta ja olemassaolosta, ystävyyttä ja yhteenkuulumisen tunnetta. Eräänä iltana hän ei enää tullut. Silloin tiesimme että loppu on lähellä, että kertomukset ovat kuolleet.

tosiasioita munasta

Muna on sanan minä essiivi
Munasta tuli syntymän ja kevään symboli
Munan tarina alkoi jo vuonna 1896
Erikoinen muna ilahdutti tsaaritarta niin paljon, että tsaari tilasi lisää
Suomalainen muna on puhdas ja terveellinen
Kiinassa ollaan munan suhteen runollisempia ja joustavampia
Viidakossa taasen vaanii monenmoisia munarosvoja
Tavoitteena on ettei käteen jää pelkkä muna vaan lauma kanoja
Tämä onnistuu liottamalla raakaa munaa etikassa
Matin munaa haudottiin kahdeksan vuotta
Naisen käsittelemä muna todellakin muumioitui viikossa
Kun liekki sammuu, muna imeytyy pulloon
Kun muna on pullossa, ongelmana on saada muna ehjänä ulos rikkomatta pulloa
Sen korvaaminen onnistuu parhaiten jos tietää munan tehtävän
Joskus munan vatkaaminen levittää niin paljon molekyylejä, että munaherkkä voi saada oireita
Täytyy muistaa että myös munalla on tietty herkkyys
Ottakaa munan ies harteillenne ja katsokaa: muna on!

f 19

aamuisin muistin, luistin

ruumiin muurittomuus

du hast zwei schatten

Du hast zwei Schatten aber nur eine Sonne.
Die langanhaltende Hitzewelle macht die Tiere unruhig
und die Nerven der Wolken kitzeln das Hirn.
Der Staub riecht lang in meiner Vorstellung.

Nach dem Regen kann man auf den Felsen tanzen, lieben
die Blitze fühlen wie ein tropisches Schiff, wie deinen anderen
Schatten davonschaukelnd, auch, wenn das unmöglich ist.
Nichts ist unmöglich.

Du stillst deinen Schatten wie ein Kind, wie ein Lämmchen saugt es an deiner Brust
während der andere Schatten dich in sich einwickelt.
Da blendet dich die zweite Sonne, sie ist bloß eine Reflexion.
Wie die Welt sich im Spiegelbild zeigt.
Und diese Welt wollen wir.

übersetzt von Reetta Karjalainen

elden är gammal

I

Tuli on vanha (erittäin) muttei koskaan vanhanaikainen.
Rakkauden kasvot ovat Kleopatran aivoja vanhemmat
ja niistä puuttuvat miltei täysin rypyt ja näkö (sanotaan).
Mutta tuska kun äkkiä et enää rakasta minua
on aina palavan nuoren kaltainen
(kuin maan keskipiste)
   
Tuli on vanha mutta näyttäytyy nykyään harvoin
            tässä kaupungissa. On lapsia
jotka eivät ole koskaan nähneet siitä muuta muotoa kuin hehkulampun
            ja vesiputouksen ja valonheittimen ja
            myrkynsiniset kaasuliekit. Siispä he eivät ajattele
että sellaista on, kuten luulevat tietävänsä
            ettei rakkautta ole.

Miten toisin onkaan tämän iäkkään leskirouvan laita Söderissä
joka eräänä iltana sattui (luultavasti) nukahtamaan
            tunnelmallisen kynttilän ääreen parhaissa muistoissaan.
Joskin hänen sitten täytyi syöksyä kadulle vaatteet liekeissä:
            ”elävä soihtu”
            opetti joillekin lapsille että tulta on
            (ja se on onnetonta).

Miten toisin myös ajatukseni kanssa joka tänä iltana tajusi tulen
kun se yllättäen sanoi ettet sinä kaikessa sympatiassa
            ja ainakaan juuri nyt rakasta minua.
Liekkien nuoruudesta sokaistuneena se heittäytyi ulos ikkunasta:
            näkymätön elävä soihtu
            josta eräs ei oppinut että rakkautta on
            (ja se on joskus onnea).

Sviter (1947)
Erik Lindegren

moderni dilemma

Luottaisinko auringonnousuun, hyvään tahtoon, rajattomaan maailmaan?
Luottaisinko globalisaatioon, individualistiseen ahneuteen, vahvimman oikeuteen?
Luottaisinko oikeuden toteutumiseen, enneuniin, toteavaan kyynisyyteen?
Luottaisinko oivaltavaan sarkasmiin, sysimustaan huumoriin, iloon ennen itkua?
Luottaisinko itkupotkuraivariin, ohimenevään teiniyteen, nuoruuden lupauksiin?
Luottaisinko luvattomiin vapauksiin, vapauden illuusioon, illusoriseen kollektiiviin?
Luottaisinko kollektiiviseen tajuntaan, tajuttomaan muistiin, muistinmenetyksiin?
Luottaisinko menetyksen voimaan, eheytymisen kestoon, sosiaalisesti kestämättömään?
Luottaisinko kestävään kehitykseen, kehittyvään sikiöön, sikiöasentoon?
Luottaisinko uuteen asentoon, pidätyskykyyn, varmoihin päiviin?
Luottaisinko varmaan sopimukseen, yhteisymmärryshymyyn, kirkkaisiin silmiin?
Luottaisinko silmittömään raivoon, raivottaren tyyneyteen, tyynyjen pehmeyteen?
Luottaisinko pehmeään pakettiin, pakettiratkaisuun, ratkaisukeskeisyyteen?
Luottaisinko epäkeskoisuuteen, keskosen selviytymiseen, selviytymispakkaukseen?
Luottaisinko pakkauksen merkintöihin, muistikirjaan, päiväkirjaan?
Luottaisinko kirjan tulevaisuuteen, kovakantiseen, ruumisarkkuun?
Luottaisinko ruumiinlämpöön, ruumiista irtautumiseen, irtosuhteisiin?
Luottaisinko suhteelliseen kosteuteen, suhdannevaihteluun, vaihtelunhaluun?
Luottaisinko haluttomuuteen, sosiaaliseen tilaukseen, tilausvahvistukseen?
Luottaisinko vahvistettuun kantapäähän, kiireestä kantapäähän, kädestä suuhun?
Luottaisinko suureen suuhun, huulipunaan, punaisiin poskiin?
Luottaisinko poskisuudelmaan, suihinottoon, kannanottoon?
Luottaisinko huomiohakuisuuteen, hakukoneeseen, koneen tuottavuuteen?
Luottaisinko tuttavuuteen, tuotteistamiseen, markkinointisuunnitelmaan?
Luottaisinko suunnittelutarveratkaisuun, katkaisuhoitoon, hoitotestamenttiin?
Luottaisinko vanhaan testamenttiin, profeettoihin, maailmanloppuun?
Luottaisinko lopputiliin, loppuun palamiseen, lopulliseen ratkaisuun?
Luottaisinko kaasukammioon, kammiovärinään, värianalyysiin?
Luottaisinko analyyttiseen ajatteluun, ajatusrikokseen, rikosrekisteriin?
Luottaisinko rekisterinumeroon, numeropalveluun, salaiseen numeroon?
Luottaisinko salattuihin elämiin, salaiseen puutarhaan, salarakkaaseen?
Luottaisinko rakastumiseen, serotiniiniin, aminohappoihin?
Luottaisinko hapokkuuteen, päivittäiseen viinilasilliseen, kynttiläillalliseen?
Luottaisinko viiteen tähteen, tähtitaivaaseen, revontuliin?
Luottaisinko repolaiseen, faabeliin, moraliteettiin?
Luottaisinko minariteettiin, katedraaliin, synagogaan?
Luottaisinko syntiin, syyntakeettomuuteen, takuuvarmaan?

puuromykkä

Mies rapisteli avaimia hetken, kunnes oikea rusahti lukkoon. Hän astui sisään ja kuuli suihkun lorinan seasta laulua. Makuuhuoneen ovelta hän näki naisen istuvan kumarassa vuoteella. Hän käveli olohuoneeseen, lysähti sohvalle ja pani tupakaksi. Tuhkat hän karisti hedelmäkulhoon. Vessan ovi kävi ja joku tassutteli kulman ohi. Hän ei kääntynyt katsomaan. Kolme päivää, hän toisti mielessään. Pientä kolinaa eteisessä, sitten tuli hiljaista.

He saapuivat yhtä aikaa keittiöön. Toisiaan sujuvasti väistellen he laittoivat aamiaista. Mies laittoi kahvin porisemaan, nainen kaatoi hiutaleet kattilaan, mies asetti munat toiseen, nainen työnsi leivät paahtimeen. He varoivat visusti katsomasta toisiaan. Jääkaapista ilmestyi pöytään väsynyttä juustoa, tomaattia, nahistunutta salaattia, marmeladia ja tuoremehua. Siinä he istuivat katetussa pöydässä, nainen pastelliyöpaidassa ja verkkarihousuissa paljain jaloin, mies nuhjaantuneesa puvussa ja kengät jalassa. Hetkittäin tuskaantuneet katseet kohtasivat, mutta sanaakaan ei vaihdettu. Ilmassa viuhui huutomerkkejä, kysymysmerkkejä, ajatusviivoja ja kolmoispisteitä. Nainen hämmensi kahviaan ja näykki leipää. Mies haki Viru Valgeeta, pulputti lasin puolilleen ja täytti loput mehulla. Hän pyöritteli haluttomasti lusikalla puuroa. Lautanen täyttyi voisulasta.

(a) suomenlinna

olin juuri syömässä aamupuuroa

XI

olin juuri syömässä aamupuuroa kun välähti
onko teillä itsellänne kokemuksia puurosta ja mitkä oli tulokset
tulokset ovat nostaneet pintaan voimakkaita tunteita ja näkyvät uutena osaamisena
ja uusina innovaatioina
voi vitsi, innostuin kun kerroit mitä kaikkea uutta:
innostuin laittamaan sellaisen kivan jutun joka näyttää vieraille sen verran
että ajattelin ne täällä teidän kanssa jakaa
vai voisiko naapurin kanssa jakaa jotain? entä kuinka paljon pitäisi jakaa?
oikeutta pitää jakaa varovasti ja harkiten, anteeksipyynnön jälkeen
varoo joskus sanojaan ja yrittää varmistaa kysymällä
seinien sisällä kysymykset kimpoavat edestakaisin kuin elektronit
onhan ytimen halkeamisessa käsittämätöntä kauneutta, sellaista sisäistä
kauneutta jota harvoin tapaa
tapaamisesta muodostui harras ja kannan sitä muistoa ikuisesti
tällaisen taakan kantaminen ei ole mahdollista jatkuvalla syötöllä, vastapainoksi
suositellaan d-vitamiinia ja neljä halausta päivässä
nythän hyvää arkea voi ostaa kaupasta

s 34

hurskastepiste

arvoastelu

läähätysjuhlat

kuksinkerroin

elintärkeily

penaalipreesens

elinkairan hallinta

nollpunkt

NOLLAPISTE


En tiedä olenko ympyrä ilman keskipistettä
mutta tiedän että jos keskipistettä on
niin minulla on myös monta kehää
                                    (maalitaulua enemmän
                                                et voi ampua ohitseni)

en tiedä muodostavatko nämä kehät muurien järjestelmän
mutta tiedän että silloin olen vanha kaupunki
                                    (monesti olen palanut
                                                aina minussa on tuhkan jäämiä)

en tiedä missä perimmäisin kehäni lymyää
                                    (montako näkymätönta mailia
                                                montako valovuotta)
mutta tiedän että ajatukseni leikkaa näitä perimmäisiä vieraita rajoja

siellä uusi keskipisteeni kehittyy
                                    (siellä kasvat kuin kesäinen puu
                                                sen latvassa istuu yölintu
            jonka laulu tulee valosta ja maailmojen keväästä).


Sviter (1947)
Erik Lindegren

paatti pois telakalta

Tarkoitukseni ei koskaan ollut lopettaa bloggaamista, siinä vain kävi niin. Tai ei käynyt, huomasin äkkiä muutaman viikon vierähtäneen edellisestä postauksesta, sitten muutaman kuukauden ja lopulta kolmisen vuotta. Ensimmäisen vuoden osalta kyse oli varmaan jonkinlaisesta henkisestä laiskuudesta, mutta sen jälkeen käytettävissä oleva aika on tasaisesti vähentynyt. Ja kirjoittaminen toki vaatii oman tilansa.

Ehkä vaikutusta on silläkin, että en ole saanut luovaa tekstiä aikaiseksi. Olen toki kirjoittanut, mutta asiatekstiä enimmäkseen. Ja vaikka uutta materiaalia ei liiemmin ole, paljon on vielä runoja julkaisematta, jopa muutama proosaviipalekin. Syvemmät pohdiskelut yksittäisistä runoteoksista voinen unohtaa pitkäksi aikaa: pelkkä ajatuskin yhden kirjan lukemisesta parin-kolmen kuukauden ajan analyyttisesti ja tunnelmien siirtäminen johdonmukaiseksi tekstiksi on jo ajan puutteen vuoksi täysin mahdotonta. Surullista, koska pidin haasteesta ja samalla varmaankin tarttui jotain omaan kirjoittamiseen ja kirjallisuuskäsitykseenkin. Alun perin suunnitelmana oli käydä pikkuhiljaa kaikki menneet vuosikymmenet läpi viidestä seitsemän kirjan otoksella kukin.

En ole täysin hylännyt ajatusta siitä, että saisin vielä kirjoittamisesta kiinni. Hassua tilanteessa on se, että minulla ei edes ole kirjoittamisen kriisiä. Tunnistan sellaisen kyllä. Mutta onko kyse luopumisesta tai luovuttamisesta? En tiedä, mutta muistan hyvin ne ajat, jolloin en olisi voinut kuvitella elämääni ilman kirjoittamista. Mutta eipä kirjoittaminen ole ainut asia, jossa näin olisi käynyt.

runoilija etsii muusaa

oi runotar, miten kirjoittaa runo?
kulje kirotun rytmin viidakossa, etsi merenneitoja, katso miten jumalat juhlivat öisin ja pingviini lentää sipulimaalla, halkaise avaruuden kiimainen kivi

vaan mihin runoa käytetään?
mm. apinan naintiin volkkarilla läpi maan, itsensä kuristamiseen, ihmisen läpi kävelemiseen, hyttysen henkiseen kehitykseen ja narisevien perhosten karkotukseen

miten halvaantunut runo piristyy?
tarjoa sille kuoleman ankarien kasvojen kuumaa huumaa ja hiljaisuuden piiskaa, kohota liekehtivä myrkky kellumisen korvaan ja hautaa loittonevan kaaren mykkä tanssi

mutta miten runoja esitetään?
sementtikeuhkoin ja hattureuhkoin, paljain jaloin congan askelein kunnes kiveksiä särkee, hengitys ritisten kunnes kieli jäätyy, pyytäen ja herjaten ja spiraalia rukoillen

millainen on runojen filosofia?
tämä on avoimien ovien absoluuttinen totuus: ei saa jäädä runoon makaamaan

entä uskovatko runot meihin?
voi toki, kuten pienen piirin prosessoiva työskentely ja silmujen tiet etäisyyksiin

oi runotar, miten löydän sinut?
tämä on kieroonkasvanut matemaattinen kaava: maista kaipaavan lammen pyörteitä, kuuntele miten kirves vuotaa ja puut säveltävät lauseita onnellisuudesta

alltså tala (men sakta och viskande)

vilket var det rysligaste brott som djuren gjorde
som förskräckte skapelsen, hur sammansattes en
öde havsstrand, kontinentalplattans skälvan och
köldnattens dimma, rullades till en boll, trängdes
in i djurets strupe och piskades på ryggen

and there was nothing more but silence

stöttes ut vid lugn sjön, titta noga på, se för
sista gången och kom ihåg ditt namn, gnugga
dina ögon, slå ditt huvud på trädet längst bak

and he has no place there anymore

detta är det namn som skrivits in i dig om
detta bygg din hydda och mur och flagga
din fladdrande lyft, bär ljuset för att täcka
mörkret, ty du kan inte minnas, ty du måste
lära dig att stava dit namn

kuvittele että sanat ovat legoja

kuvittele että sanat ovat legoja
ja kylvet viltin päällä huikaisevassa legomeressä

rakennat jäänmurtajan joka seilaa arktisilla vesillä
otat kasvoillesi tutkimusmatkailijan ilmeen, sisäinen ahavasi

viltti on reiteistä riekaleina, maailmassa jokin virhe
ahtojää ja jäälautat pelkkä kaunis muisto

peiton päärmeissä, käärmeissäsi hukutat   
legot, kuka hukuttaisi muovit, ne keräytyvät

virtojen mukana uusiksi unen lautoiksi
ja voit vain olla niille kateellinen

kuinka ne virtaavat läpi meren, kunnes pyörre pysähtyy
ja hiljaisen lautan alla meri tukehtuu